maanantai 8. syyskuuta 2014

Flamingojen syyskausi!

Meidän Flamingojen syksy 2014 on täynnä toimintaa, liikunnan riemua ja jänniä hetkiä. Välinekauteen osallistumisen sijaan teemme tänä vuonna asioita, joista olemme ennen vain haaveilleet ja samalla harjoittelemme enemmän kuin koskaan ennen!

Hilma, Aliisa, Inka, Henna, Vilma. 
Btw, vietämme syksyn yhtenä isona ja ihanana Flamingolaumana! 
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
(Käy katsomassa kuvat joukkuesivulta).

Harjoituksia on 3-6 x viikossa 2-4 tuntia kerrallaan. Meillä on hieno taulukko, johon on merkitty jokainen harkka erikseen, sekä viikon kokonaiskuormittavuus (rankka, keskirankka vai kevyt).
Kolmen harkan viikkoja ei ole monta, mutta silloin onkin luvan kanssa aikaa tavata kavereita, kotoilla villasukissa tai säätää jotakin ihan muuta! 

Saana, ja taustalla Anastasia, riemuitsemassa kylkilihaksista.
Lajitreenien lisäksi meillä on muun muassa:

1. Fysiikkatreenejä Sergion johdolla
Betoninkovaa kuntoa, vuoria siirtävää asennetta ja hurjasti hikeä.

2. Balettia Hannan ja Timon ohjauksessa
Nilkat, nilkat, nilkat! Suloisuutta, keveyttä ja taas hurjasti hikeä.

3. Yhteisharkkoja sekä vanhempien että nuorempien kanssa <3 Oriol Lila ja Adelie <3 
Välineitä, akrobatiaa, aerobicia. Peruskauraa, kuten liikkuvuutta ja keskivartaloa. Ja sitä hikeä tietty.
Kiian esittäminen tekee vaikutuksen Miraan.

4. Showtanssia
Ilmaisua, uusia tapoja liikkua, tanssin superäitejä

5. Kaikille on tiedossa spesialesiintymisiä. 
Ensimmäisenä yksi erä Flamingoja pääsee ilahduttamaan läheisellä hotellilla. Tiedossa laulavia lintuja, vanneohjelma ja toukkia!

6. Show-, yms tapahtumat.
Osallistumme isoina (15-25 Flamingoa), pieninä (5-15 fgoa) ja oikein pieninä (1-5 fgoa) ryhminä esitysohjelmatapahtumiin ympäri Suomea.  

Annina, Henna ja Pihla valmiina lennokkaaseen syksyyn.
7. Kisat! 
Ainakin vapaaohjelmalla.

8. Pukusuunnittelua
Yhteisten pukujen lisäksi (enemmän kuin 1 kpl) me saadaan ITSE suunnitella jokaiselle oma esityspuku. Myös teemme ne itse. (Valkut lupasivat auttaa toteuttamisessa).

9. Muuta jännää ja ihanaa.

10. Pikkujoulut
Jee! Joulu! Jee!







"Mä oon ihan höyheninä!"
                         - Fla Mingo





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaamme kaikkiin kommentteihin, mutta asiattomia emme julkaise! Jos kysyttävää, voit laittaa meille viestiä yhteydenottolomakkeella tai sähköpostia: flamingotvvs@gmail.com